lauantai 7. joulukuuta 2013

Jes!

Usvalta irronnut kaikki kulmurit, myös poskihampaita ropisee välillä lattialle! Nyt onkin hampaiden katsomista ja tutkimista tehostettu entisestään, koska Usva ei vielä täysin hyväksy hampaiden tutkiskelua.

Kävelyreissuilla Usva hamuaa kaiken mahdollisen suuhunsa mitä pihalta löytyy mm. karkkipaperit, jäätelötikut, purkat.. näistä pääsääntöisesti osaa irroittaa kun sanoo "irti", mutta sitten kun lenkillä tulee nenän eteen jäniksen papanoita niin niitä syödään oikein antaumuksella ja nenä maassa jäljestelee.

Kun lunta satoi maahan niin Usva on aivan innoissaan kävelyreissuilla haistelemassa maata, aivan erilailla kun lumettomaan aikaa. Vetämättä hihnassa kävelyharjoitukset jatkuvat..

Olimme 5. kerran pentukurssilla jossa saimme vähän vinkkejä perusarkeen. Nyt ollaan omatoimisesti treenailtu kotona ja ulkona hiekkakentällä sekä hallilla.




Puruluut ovat herkkuja!


Tässä Usva seuraa Itsenäisyyspäivän juhlia! Huomaa, että osaa rauhoittua jo paremmin ja lempipaikakseen Usva on ottanut nojatuolin jossa ottaa päikkäreitä.



        Iloinen pikkuinen! :)

   Usva´s winter menu: Shit and sticks with frozen potatoes


Näin lähtee maitohampaat. Usva on pikkuhiljaa oppinut myös vetoleikkeihin! 

Like a true nature's child
We were born
Born to be wild
We can climb so high
I never wanna die
Born to be wild
Born to be wild

Steppenwolf 












sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ensilumi



Usvan huomioita perjantai-aamulta:
- Mitä tämä valkoinen mönjä on, apua?! 
- Voiko tässä kävellä, hei tassutkin jäätyy!?
- Voiko tätä syödä, hmm. Voinko syödä kaiken? ...Om om omom..
- Pissata tähän ei varmasti voi, pissat teen varmuuden vuoksi kuitenkin terassille!

Pidempään tutustuttuaan, lumi vaikuttikin ihan mainiolta asialta.

Kuvia myöhemmin päivältä:

Nam, Lunta!


Usva ja sen näkymätön painikaveri

Karate-"Usva"

Osaatteks hei tän muuvin? .."pää edellä lumipalloon"

Usvan kanssa ollaan nyt peruskäyttäytymisen ohella harjoiteltu jäljestystä n. pari kertaa viikossa ja jälkeä pidennetty 25-30 metriin. Namien määrää on vähennetty, eli namivälit pidemmiksi. Usva meni viimekerralla jo paljon tarkemmin =(hitaammin) ja nenä pysyi alempana.  Tarkoitus on muutaman kerran vielä käydä ennen talvea jäljestämässä. :)



lauantai 12. lokakuuta 2013

Usva pieni vipeltäjä

Viikot tosiaan hujahtaa vauhdikkaasti ja Usva kasvaa kovaa vauhtia! Viikkoihin on mahtunut monenlaista. Käytiin ensimmäinen rokotus ottamassa, eläinlääkärireissu meni hienosti. Usvalla vain häntä heilui ja namit maistuivat niin, että ei rokotusta huomannut lainkaan. Eläinlääkäri oli rauhallinen ja ystävällinen.

Ollaan tehty käsittelyharjoituksia, harjaamista, hampaiden tutkimista ja kynsien leikkaamista ym.. Kynnet Usva antaa hienosti leikata, toisen sylissä loikoilee tassut oikoisenaan ja toinen leikkaa, namia saa kun leikkaaminen on valmista. Ensimmäisessä etutassussa pitää kyllä vähän nurista hetki, ilmoittaa, että ei tämä nyt niin kivaa ole, mutta hetken päästä nurina loppuu.


Jälkipäivällä saatiin innostusta jäljestämiseen, joten sitä ollemmekin käyneet muutaman kerran tässä harjoittelemassa. Usva kyllä tietää nopeasti mitä ollaan menossa tekemään, aivan innoissaan neiti on! Vauhdikas tyttö on, nameja jää jonkin verran välistä, mutta melko tiivisti nenä jo pysyy maassa. Taaksepäin ei yritä yhtään vaan painelee jälkeä eteenpäin. Metsässä vapaana ollessaan Usva kirmailee vauhdikkaasti ympäriinsä ja vauhti kiihtyy mitä pehmeämpi sammal alla on. Tulee jo reippaasti ja taitavasti luokse kutsuttaessa.

Eräänä päivänä kun olimme Usvan kanssa takapihalla pissalla niin neiti havaitsi aidan takana jotain mielenkiintoista ja alkoi työntämään kuonoa aidan aukosta läpi toiselle puolelle. Hirmuiset hepulit sai ja alkoi kieriskelemään maassa. Ihmettelin siinä sitten että mitä ihmettä siellä onkaan kunnes huomasin, että Usva oli löytänyt kastemadon. Voi sitä riemun määrää! Seuraavallakin pissakerralla suoraan pinkaisi kastemadon luokse, hyvin kyllä muistaa! Päätin sitten ottaa lapion ja heittää kastemadon pois jotta neidin pissahetkistä ei synny kauheita matovillityksiä. 

Tässä kuvia Usvan jäljestysretkistä omissa metsissä:

















maanantai 16. syyskuuta 2013

Vihdoinkin!

Saatiin avattua Usvan-blogi vihdoinkin! Viimeiset 3 viikkoa on hurahtanut vauhdikkaissa merkeissä Usva-neidin parissa. Kaikenlaista on ehditty jo yhdessä touhuilemaan mm. käyty metsissä tutkiskelemassa, kaupungilla käyty katselemassa maailman menoa (junia ja busseja ym.), paljon leikitty (majava lelu on Usvasta aivan ylivoimaisesti paras!), koirakavereiden kanssa käyty leikkimässä.

Usvasta kaikki ihmiset ovat ihania ja innokkaasti häntä heiluen kaikkia vastaan mennään, sitten heitetään selälleen, että saa masu rapsutuksia ja pitäähän pienet ilopisutkin tehdä. Usvan kanssa ollaan harjoiteltu luoksetuloa, istumista, maahan menoa. 

Luoksetulo onnistuu jo täyttä juoksua! 
Hei löysin kavereita!
Välillä täytyy vähän levätä!
 
Oikeiden kohteiden pureskelemisharjoituksia jatketaan edelleen!